lauantai 28. tammikuuta 2012

Elefanttimarssi

Trikootakkia piti heti kokeilla, kun näin sen Ottobren 1/12 lehdessä. Tein sen koossa 92. O joutui vielä illan päätteeksi sovitushommiin ja totesin sen olevan vielä paremman näköinen päällä (sovituskuvaa luvassa myöhemmin). Nepparit vielä uupuu, koska mun rengasnepparit eivät jääneet kiinni. Jääkö Kam -nepparit paremmin kiinni paksumpaan kohtaan? Kangas on tilattu Ikasyriltä, vuoren ruskea jersey on Eurokankaasta, resorin alkuperää en muista.

Housujen kaava on myös uusimmassa Ottobressa 1/12. Norsukangas riitti nipin napin näihin housuihin ja siksi lahkeiden kaitaleet eivät ole parhaat mahdolliset ja mietinkin, pitäisikö vaihtaa ne resoreihin. Ruskea velour on kierrätettyä omista vanhoista housuista. Nämä housut ovat kokoa 86-92. Todella suloiset pökät, joissa meidän "iso poika" näyttää taas ihan vauvalle ;) Tällaisia pitänee ehdottomasti tehdä tuolle meidän kirpulle!


-H

torstai 26. tammikuuta 2012

Kärsäeläin

Aikoja sitten aloitettu ronsupaita valmistui tänään. Tein sen Ottobren 4/11 lehdestä ja koossa 110. Toivottavasti saaja on tyytyväinen, vaikka pitänee todeta, että tuota applikointia saa edelleen harjoitella runsaalla kädellä. :) Paidan raidallinen trikoo on kangastukusta ja turkoosivelour on Tiritomista. 
-H

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vauvalahja

Tästä ihanasta Ikasyrin sydän velourista sain vielä yhden potkupuvun tehtyä. Valkoinen resori on Jätti-Rätistä ja saumassa oleva merkki Sampsukasta. Tämä on siis menossa ystävän pienelle pojalle lahjaksi. <3

-H

torstai 19. tammikuuta 2012

Yksi pieni elefantti marssi näin...

Sain alkuviikosta tehtyä O:lle kauluspaidan viikonlopun juhlia varten. Kaavaa on hieman muokattu Ottobren 6/11 lehdestä, mm. nappien tilalla nepparit. Norsukangas on ostettu Sampsukasta ja raidallinen Ikasyriltä. Paidasta tuli aika slim fit, mutta mahtui kuitenkin päälle :)



- H

Kevättä rinnassa

Näin keskellä talvea on hyvä haaveilla jo keväästä ja kesästä. Olettaen tietenkin, että hyvin valmistautumalla se kevät tulee nopeammin ;) Ai eikö?!
No niin tai näin, mutta kevätlakkeja on tehty jo pari. Ja siitä on hyvä jatkaa.

Ottobren 6/11 lehdestä otettu kaava. Kangas ostettu jokunen aika sitten kirppikseltä. Vuori on vaaleata puuvillaa. Lippahatusta tuli hieman liian iso, mutta menettelee :)  ja vaatiihan tämä mätsäävän takin kevääksi, joten ei muuta kuin suunnittelemaan. Kuosi on mielestäni aivan ihanaa retrosydäntä <3
Lakki on tehty samaisella kaavalla kuin edellinen. Kauan haluamani kangas löytyi vihdoin fb:n  kangashamstereista. Sitä on vielä sen verran, että saan jonkunlaisen hupparin tehtyä! Lakin vuorena on Ikasyriltä ostettu limen vihreä jersey. Mielestäni tämä on parempi kuin sydänkuosinen, koska tein sen hieman pienempänä.

- H














keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Lepotuolin uusi elämä

Pikku apinoiden nojatuoli sai uuden päällisen vanhan ja kulahtaneen tilalle. Kangas on tilattu byGrazielan sivuilta. Itseasiassa samaisesta kankaasta on vielä tulossa pari koristetyynyä ja säkkituolin päällinen. Niistä lisää myöhemmin.

-H

maanantai 16. tammikuuta 2012

Blogin ihmeellinen maailma

Vihdoin! Kauan suunnitteilla ollut blogin pitäminen sai vihdoin alkunsa!!! Se ei ole niin helppoa ;)
Ajatuksena on pitää lähinnä ompeluaiheista blogia, mutta muutakin näpertelyä, leipomusta ja elämää tän apinalauman keskeltä varmasti ilmaantuu.

-H