sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Nosh Spring / Summer







Pikkasen nostalgiaa laskiaissunnuntaihin :)

Nämä kettukarkit on ollut tuossa To do -listalla melko pitkään,
sanoisinko nyt näin valehtelematta, että ainakin vuoden päivät!
Tarkoituksena oli kuitenkin tehdä ne noille mein pikkupikku apinoille.
Jostain ihmeen syystä ja pikkasen sattumankin kautta
paita tuli lopulta minulle. ;) 
(Noh.. ehkä nuo marakatitkin saavat jossakin vaiheessa omansa.)

Hupparin joustocollege on Noshin kangasuutuutta
johon sain kunnian tutustua ja ommella hieman etukäteen 
ennen kankaiden virallista julkaisua.
Joustocollege on hyvänlaatuista ja tuntuu päällä kyllä todella mukavalta. 
Kettu on applikoitu paitaan ja
hihojen resorit laitoin kettukarkkien värien mukaan.















Sain Nosh :lta myös tätä raidallista jerseytä.
Pehmoista ja niin joustavaa! 
Tein siitä ukolle kesäksi paidan pienen pienellä jipolla.
Huomasin tämän kivan oivalluksen Ottobren lasten numerossa 
ja apinoin idean tietenkin samantien. :)
Mielestäni hauska yksityiskohta 
eli siitä taitaa olla hyötyä toisenkin kerran.




















Lähiaikoina olen pitämässä Noshin kotikutsut erään kaverin kautta,
ja silloin varmaan kukkaron nyörit paukkuu pahemman kerran. :D
Kangasuutuuksien lisäksi uusi vaatemallisto tuntuu
olevan houkutuksia tulvillaan. 
Saa nähdä kuinka käy :)


Hyvää HiihtoLomaa,
tai ainakin täällä päin Suomea se alkaa huomenna.
Joten nauttikaahan nyt kaikki lomalaiset ja muutkin ;)

...sitten laskiaispullien tekoon, slurps :)





-H

10 kommenttia:

  1. Voi, kertakaikkisen upea tuo kettuhuppari!!
    *Tahtoo kans* :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kettu on kyllä sellanen ikisuosikki :)
      ...ei muuta ompelupuuhiin sitten :)

      Poista
  2. No wau! Mahtava huppari ja olen itsekin armoitettu kettukarkkifani, kiitos mummolleni. Tuo miehesi paita on raikas ja keväinen, hyvä jippo!
    Itse leikkasin kettukarkkilogon pipoon ja paitaan vanhasta fazerilasta ostetusta t-paidasta, kun muuten oli epäsopiva. Hyvää hiihtolomaa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (:
      Tarviis nyt saada aikaiseksi kettupaidat myös poikasille. Miehen paita pääsi heti käyttöön eli mitä ilmeisimmin oli ihan tykätty. Se, jos joku tuo onnistumisen tunnetta :)

      Poista
  3. Hienoja, molemmat, määäääki tartten ehdottomasti kettukarkkihupparin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Kiitos! Niin tarttetki, ei muuta ku ompelemaan ;)

      Poista
  4. Makea huppari! Kiva t-paita, tuo ottobren mukainen leikkaus toimii tosi hyvin. Mukavaa lomaa, meillä vielä 2 viikkoa siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo leikkaus pisti kyllä lehdestä heti silmään. :)

      Poista
  5. Moi! Tupsahdin tänne blogiisi ja täällähän on aivan ihania ompeluksia! Ehdin selailla oikeastaan vasta itsellesi tekemiä vaatteita ja varsinkin mekot näyttää todella ihanilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva, kun tupsahdit. Tupsahda toistekin :)

      Poista

Kiitos kommentista!