sunnuntai 19. tammikuuta 2014

SimsalaBim!





Joskus inspiraatio iskee samantien kankaan kotiuduttua. 
Joskus on pakko ommella, vaikka ei oikeastaan olisikaan aikaa.
Joskus(!) ompelusta saattaa tulla melkein pakkomielle.
Joskus saattaa valvoa aiiiivan liian pitkään, vain koska ei osaa jättää ompeluksiaan kesken. 
Joskus kannattaisi jättää ompelematta, kun huomaa tekevänsä kaikki virheet. 

Isomman paidan kanssa tuli tehtyä kaikki mahdolliset kömmähdykset, 
mutta onneksi sain pelastettua paidan suurilta osin 
ja siitä tuli kuin tulikin ihan pidettävä!
Pienemmälle tein vain taskun, josta pikku pupunen kurkkii. 















Pojat ovat tainneet tulla äitiinsä ja tykkäsivät pupusista ihan hirmuisesti <3 

Kangas on Majapuulta. 




-H

22 kommenttia:

  1. Juu, moneen kertaan olen todennut että olisi kannattanut jättää odottamaan aamua...

    Näistä tuli silti aivan hurmaavat! Kiva kangas, olen tietoisesti vältellyt kangaskauppojen sivuja, niin en ole aiemmin tätä nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta harvoin osaa kuitenkaan jättää, vaikka tilanne näyttäisi jo lähes toivottomalta. :D
      Kiitos, tämä kangas lukeutui itselläni niihin pakko saada heti (:

      Poista
  2. Ihanat taas! Ja jo aijemmin piti kehua nuita sinun uusia ompelumerkkejä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ompelumerkit on kyllä ihanat. Ensi kerralla pitää vaan muistaa tilata niitä ennen kuin ne loppuu... :D

      Poista
  3. Ihania! :D Kivasti olet ideoinut juttuja tuon pupun ympärille!

    VastaaPoista
  4. Super! Mahtavan raikkaat värit ja miten ihana pupussi kuosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään noista raikkaista väreistä <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nuo ovat luultavasti sarjassa narulta suoraan päälle (:

      Poista
  6. Voi miten sä aina keksit toinen toistaan hauskempia ideoita! Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Usein ne ideat tulee vasta leikatessa tai tehdessä (:

      Poista
  7. Upeita ideoita sinulla! Hienot paidat ja näkyvät olevan poikien mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on totta, että paidat oli kyllä poikasten mieleen... (: Siitä tulee kyllä itselle mieletön fiilis!

      Poista
  8. Onpa hauskoja! Tuo pupukuosi viehättää kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä oon kyllä aika heikkona pupuihin. Ne PaaPiin kukkapuputkin olis niiin ihania :)

      Poista
  9. Oi joi! Onpa kivat! Vähän kuosiähky vaivannut viimeaikoina, mutta tuo on kyllä kivannäköinen kangas :) Tuttu tunne myös tuo pakkomielle (iltamyöhällä), tosin itselläni harvemmin uuden kankaan kanssa, ennemminkin jonkun idean, mikä toteutuu jemmoista, mutta joka vaan pitäisi päästä tekemään verekseltään. "Nopeasti tästä surautan" lupaa yleensä paljon mokailua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä on minusta ihanan erilainen piirrosjälki. Tuo vaihtelua. Muutenkin jotenkin raikas kuosi. (:
      Koskaan ei saisi kyllä ajatella, että teenpäs tästä nopsaan... Ei toimi! Pitäisi osata ajatella vähän pidemmälle... (:

      Poista

Kiitos kommentista!