keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Hearts And Drops





Paluu siihen, mistä kaikki sai alkunsa. 
Noin kaksi ja puoli vuotta sitten päätin käyttää kangasvärejä kaupan tylsiin lastenvaatteisiin ilmettä piristämään, mutta minä ja minun suuret haaveet eivät kuitenkaan menneet ihan yksiin.
Kukas sitä nyt mistään palloista aloittaa. Minä halusin tehdä kaikenmaailman eläimiä ja lopun voittekin vaan arvailla... 

Tämän jälkeen ostin saumurin, ompelukoneen ja läjän kankaita. Siitä se "ompeluhulluus" sitte lähti. Viimeksi olin tehnyt yläasteella pakotettuna jotain yöpaitaa. Siitä huolimatta aloitin ompelemisen hieman suuruudenhulluna bodyn teolla. Mistäs muustakaan, koska oma vauva oli siinä iässä ja mää haluun! :)
...sillä tiellä ollaan ja luulenpa vain, että siitä on jonkin verran edistytty.

Tämä siksi, että koskaan ei kannata ajatella, että "mä en osaa". En mäkään osannu, mutta jos innostusta riittää, niin varmasti oppii. Itse olen oppinut kaikki virheet kantapään kautta ja välillä tuntuu, että en vieläkään osaa. :)


Tällä kertaa idea painettuihin kuviin lähti siitä, kun lapset halusivat piirtää ja sattuman kautta papereihin tuli sydämiä ja pisaroita (kuvissa väärinpäin). Nämä taideteokset ovat siis äidin ja lasten yhteinen taideteos. Ehkä uskallan ensi kerralla kokeilla hieman vaativampaa kuvan painantaa. ;)
 Housujen kankaat on kierrätetty miesten vanhasta neulosmaisesta XL -paidasta. Siitä tuli juuri ja juuri kahdet täysmittaiset housut!











Aina ei naurata!



Toisiin housuihin tuli paidan edessä oleva nappihalkio lahkeeseen.






-H

16 kommenttia:

  1. Ai kun söpikset ja plussaa kierrätyksestä.

    VastaaPoista
  2. Sä teet ihan huikeita juttuja! Mahtavat setit =) Ompeluharrastaminen on tosi kivaa, aina voi oppia uutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulipa hyvä mieli. :) Se on totta, että tässä harrastuksessa ei haasteet lopu!

      Poista
  3. Herttaiset kuteet <3

    VastaaPoista
  4. Voi miten kivoja! Ja tosi siistit painojäljet. Sinähän olet taitava ompelija! Ja tosiaan, koko ajan oppii uutta. Itse yritän välillä haastaa itseäni, jotta oppisin jä pääsisin tietyistä ´peloista´ eroon. Jonain päivänä vielä valloitan sen nappilistan! ;)

    VastaaPoista
  5. Ihanat vermeet! Ja niin hyvä muistutus, että tekemällä oppii. Sulla on hirmu ihania ja luovia ompeluksia :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kivat setit! Hauska idea laittaa nappilista lahkeeseen :)

    VastaaPoista
  7. Sun vaatteet on aina niin suloisia ja oivaltavia! Nämäkin on ihanan yksinkertaiset, kauniit.

    VastaaPoista
  8. Ihania on nääkin ompelukset! Ja hei, samalla tiellä ollaan. Ite olin ommellu viimeks ala-asteella (yläasteella kolvasin kukkamaljakon, sorvailin äitille palkeet jne.), kunnes pari vuotta sitten ostin ompelukoneen. Ekana tein kestovaippoja ja lyhensin parit housun lahkeet, sitten pakkasin koneen melkeen vuodeksi laukkuunsa ja keräsin rohkeutta :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos paljon! :) Tää harrastus vie kyllä ihan tosissaan mukanansa ;)

    VastaaPoista
  10. Suloiset setit. Yksinkertainen on usein kaunista. Ja se on totta, että tekemällä oppii, jokainen.

    VastaaPoista
  11. Ihania ja ihana selviytymistarina! Voin kankaanpainannan saralta suositella silkkipainoa, siihen sitä vasta hurahtaakin!

    VastaaPoista
  12. Nää on hienot, kivat kaikessa simppeliydessään :)

    VastaaPoista
  13. Oi ihan huippumahtavat! Voisivat olla jonkun lastenvaatekataloogin sivuilta. :)

    Samaa mieltä tuossa ettei voi sanoa "en osaa" jos ei ole sinnikkäästi yrittänyt. Tai no sanoa aina voi, mutta ei voi ainakaan sitä sanoa että "en ikinä osaa" tai "en ikinä opi". Kuka tahansa oppii.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!